Visualizzazione post con etichetta Suomessa. Mostra tutti i post
Visualizzazione post con etichetta Suomessa. Mostra tutti i post

mercoledì 5 giugno 2013

Suomen suvessa

Nyt on palattu suloisesta Suomen kesästä Rooman kesämyrskyihin. . eli nyt vaan tämmönen pikapäivitys reissukuulumisista. 
En tällä kertaa ehtinyt Kuopioon (tai Kotkaankaan) asti, mutta ehdin kuitenkin nauttia perheen ja ystävien seurasta etelä-Suomessa. Oli todella ihanaa niin ilmojen puolesta kuin muutenkin. Ystäviä, perhettä, ruokaa, aurinkoa!

Suomen kesä on aivan ihana! 

Kerkesin tosiaan nauttia runsaasti suomiherkkuja ja kävi kyllä ihan uskomattoman hyvä tuuri säiden suhteen. 

Meillä oli lisäksi aivan ihana moku-viikonloppu mun vanhojen opiskelukavereiden kanssa ja saatiin pojatkin sillon Italiasta Suomeen. Päästiin viimein vähän juhlimaan ystävien kanssa meidän viime kesäisiä häitä. On upeeta, että meillä on niin hyvä porukka!  (Sieltä odottelen vielä kuvia)

Lähtöä edeltävänä iltana Tornissa skumpalla

Hauskaa oli myös tutustua uuteen suomalaismusiikkiin! Vaikka aktiivisesti seuraankin Suomen uutisia ja nettilehtiä, jäävät monet jutut kuitenkin välistä...
esimerkiksi tämmöset kesähitit, joita varmasti popittelen Roomassakin, jäivät nimittäin sen verran tehokkaasti päähän soimaan. 

Elokuu  - Tänään lähtee 



Sini Sabotage - Levikset repee



JVG Ft. Raappana - Kran Turismo




sabato 1 settembre 2012

Visit to Funland


 Flunssasta on melkein toivuttu ja toivotaankin sen jäävän tän kesän ja syksyn viimeiseksi (fingers crossed) Ennenkuin saan uudempia juttuja esille, niin tässä karsitusti vähän kuvatunnelmia meidän Suomi-reissulta.

 
Sukulaisia ja Suomi-herkkuja

Jälleen kerran käynti Suomessa jäi aika naftiksi eikä kaikkia rakkaita ehtinyt tavata, ei ainakaan tarpeeksi.
Ehdin nauttia perheestä ja herkuista Kotkassa ja Helsingissä pitkän viikonlopun ennenkuin F. lipesi töistä ja liittyi seuraan. 
Helsinki on upea kesäkaupunki
 Käytiin J:n ja G:n kanssa ihmettelemässä mm. Herkkujen Suomi-tapahtumaa rautatientorilla. ja nam, herkkujahan siellä olikin tarjolla!

Herkkujen Suomi-tapahtumassa rautatientorilla

Mutta mistä tuntee ystävän? - Vaikka viime tapaamisesta olisi kulunut kuukausia tai jopa vuosia, tuntuu kuin oltais nähty eilen ja juttu jatkuu juuri samalla helppoudella.  

Rakkaita ystäviä ja kesä-Helsinkiä

 Nyt kun meidän ystäväpariskuntia on ihan urakalla siirtynyt Helsinkiin, tuntui pikkasen kaihertavalta jättää aurinkoinen Helsinki ja rakkaat taakseen. 
Onneksi skype toimii ja aina pääsee kylään - Roomaankin lentää kolmessa tunnissa!

"pojat" löytää aina tämmöstä ajanvietettä, oltiin sitten Suomessa tai Italiassa.

mercoledì 28 dicembre 2011

Vuoden viimeinen viikko

Upeasta Malediivien matkasta on jo lähes toivottu, ja nyt ollaan oltu Suomessa joulun vietossa. Hyvää ruokaa ja rakkaita ystäviä ja sukulaisia.. Ihanaa siis kaikinpuolin.

Paljon on ollut joulukuussa tapahtumaa -  niin paljon, että olen ollut aika overwhelmed ja siitäkin syystä bloggailu on jäänyt. Ensi vuoden puolella parannan tapani. Lupaan. 

Joulu-Elisa

Suomi-herkkuja
Uudeksivuodeksi ollaan jo palaamassa Roomaan - palailen sieltä. 


Ihania vuoden 2011 viimeisiä päiviä kaikille! 

venerdì 3 dicembre 2010

Stressiä pukkaa...

Kun yhden kirjoitushomman saa valmiiksi, on seuraavat kolme jo jonossa.. 
Yleinen stressi ja v*tutus. PMS. Paha mieli siitä että en ehdi nähdä ketään tai viettää stressitöntä aikaa kenenkään kanssa. Loppumattomat pienet vastoinkäymiset. Painajaisia presentaatioista ja lopputyösuunnitelmista. Palautettava 250 euroa apurahoja maksuvirheen takia. Nyt kun vielä näyttää siltä, että joudun mun lentojenkin takia stressailemaan. Pääsenköhän ensi perjantaina ilmaan ollenkaan kun Finnairilaiset ei tunnu saavan sopua aikaseksi millään (Kylläpä kannatti panostaa ja ottaa kotimaiselta lennot)

Että tämmöset fiilikset.

Mutta onneksi kun ketutus on pahimillaan voin aina kurkata tätä. Ketä ei alkais hymyilyttää näin suloinen naama? 

domenica 28 novembre 2010

Marraskuu - viimeisiä viedään


Olin viikon Kuopiossa ja pääsin nauttimaan aivan ihanasta talvimaisemasta. (Nyt onkin jo talvikiintiö tullut tältä vuodelta täyteen) Oli aivan ihanaa viettää äitin ja poikien kanssa aikaa - ja tavata paria Kuopion ystävää.





Launtaina sain työlään kiina-kurssin viimein pakettiin.  Sen kunniaksi, ja kyllä muutenkin, nautimme eilen illalla T:n kanssa rapuja, sushia, mätiä ja shamppanjaa. Oli kyllä semmonen paketti taas, että huh huh. 


 Erilaisiin kirjoitushommiin on mennyt ihan törkeän paljon aikaa ja olen isoksi harmikseni joutunut perumaan vaikka mitä tapaamisia. Minun on kuitenkin pakko puristaa kasaaan vielä vaikka minkälaista projektia, ennenkuin  jätän Suomen taas taakseni. Tekstiä pitäisi tulla aika kovaa vauhtia, päiviä jäljellä nimittäin enää 12. Ymmärrettävästi myös blogi on jäänyt katkolle sen takia.
Koitan ehtiä vielä Turenkiin iskälle tässä välissä. Viimeisen projektin presentaatio on 9. joulukuuta, ja siihen mennessä pitää olla kaikki palautettuna. Samana iltana sitten kannat kattoon.. päättyneiden projektien ja viimeisen Suomi-illan kunniaksi. Ties vaikka ehtisin tavata pitkästä aikaa esimerkiksi erästä Brysselin  ihanaista. 

Perjantaina 10. joulukuuta oonkin jo Roomassa taas <3
En voi odottaa pääsen rutistelemaan raksua, jolla on muuten tulossa viimiset näyttökokeet ennenkuin siitä tulee virallisesti Chef. ;)
Kokonaan ei pikkujoulukausikaan jää välistä, sen verran monet festat olen luvannut järjestää Roomassakin.
Valtavasti odottelen myös, että pääsen vierailemaan ex-työkaverini G.n luona, joka on saanut ihanan pienen Paolo-vauvan.

Nyt palaan naputtelemaan business planiä (vaikka ei suoraan sanottuna kiinnostaisi yhtään) ja sitten vielä alkuillasta tapamaan pientä tyttökulta-porukkaa (sen verran harvoin osutaan samaan maahan)

Toivokaa mulle jotain kirjoitusmotivaatiota ja inspiraatiota jostain. 

mercoledì 10 novembre 2010

30 days left in Finland

Reilut kaksi viikkoa on oltu jo Suomessa ja kuukausi jäljellä. Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt ihan mielettömän nopeasti, ja seuraaviksi viikoiksikin on niin paljon sovittu hommaa, että äkkiähän tää menee.

Samantien Roomasta palattuani mulla olikin aika varattu ja pääsin operoitavaksi,  4 jännittävää luomea lähti.  Tikkien kanssa oleminen on muuten todella ärsyttävää.. (kun tikeistä oli päästy kaadoin sitten kiehuvaa vettä päälleni, joten nyt on sitten jalka kääreissä, jesh!)
Olen myös ollut epämääräisen flunssaisena nyt, joten jos en koulukiireiden takia ole joutunut perumaan tapaamisia niin sen takia.

Mutta paljon on ehditty hauskaakin tässä parin viikon aikana. 

Päästiin rentoutumaan omalla porukalla Stellan mökille ja tosi hauskaa oli, vaikka en tikkien takia päässytkään puljailemaan tai saunaan. 


Viime perjantaina olikin sitten meiän "Annual Gala Evening" vanhalla. Oli muuten todella hauskat bileet nekin ;)




Tänä viikonlopuksi Turenkiin, ja ensi viikolla Kuopioon jo keskiviikosta sunnuntaihin. 
Paljon pitäisi saada kouluhommia tosiaan tehtyä.. kirjoitettua joku kevyet 20 000 sanaa, ei paljo innostais. Mutta kohta on jo joulukuun 10. päivä. :)

lunedì 13 settembre 2010

voja de lavorà sartame addosso

Harmittaa etten ole ehtinyt/jaksanut/viitsinyt mitään oikein päivittää, mutta kun aika paljon tulisi nyt vaan valivalia ja muuta nihkeetä, niin ehkä on parempikin että on nyt jäänyt vähän vähemmälle. 
Suomessa ollaan ja kurssitkin vielä tässä vaiheessa vaikuttavat kiinnostavilta. Paluu yleisesti oli kuitenkin valitettavan nahkea. Tukijoukoille kiitos.
Lopputyöaiheen tarvisin jo tietää research methods kurssille, joten nyt on kovasti se mietinnässä. Miten yhdistän Italian/Europan Unionin /Kansainväliset suhteet johonkin business aiheeseen (eg.marketing/promotion/advertisement)

Berlusconi affecting Italy’s brand image? (nojuu, vaikkei Berlusca oliskaan jo ihan cliché, niin ehkä kuitenkin tekisin jotain tutkimusta liittyen johonkin muuhun. Emma Boninokin muuten kiinnostaisi. )

Nyt pitäis jatkaa ton International political economy-kirjan tutkintaa.. Motivaatio missä oot?

mercoledì 21 luglio 2010

Kesäpäivä Karhulassa

 Tänään on muun muassa nautittu...



... Äijänniemen rannasta ja auringosta :)

 

 
 ..perunasalaatista..
 
.. ja savustetusta pippurilohesta



Ihana kesäpäivä Karhulassa. :)

lunedì 19 luglio 2010

Suomilomailua parhaimmillaan

Keskiviikkona matkasin Prahan kautta Suomeen lomailemaan. Pääsin täydelliseen lomatunnelmaan heti saavuttuani upean kesäiseen Helsinkiin, kun rakas Tuuli oli järjestänyt legendaarisen iltaohjelman. 

Kasiksi meillä oli varaus Etelärannassa sijaitsevaan Raku Ya-japanilaiseen ravintolaan. Valtavat määrät upeita susheja, pääruoaksi suussasulavaa  japanilaista voikalaa ja vielä grillattua nautaa yakitare-kastikkeella. Jotain aivan mielettömän hyvää.. ja täytyy muuten erikseen kehua Yealand Estaten Sauvignon Blancia, joka osui todella namisti niitten sushien kanssa; selkeesti listalla ihan syystä.

Sieltä siirryimme Hotelli Havenin baariin lasillisille kuohuvaa (virtuaaliesittely) ja olin kyllä niin vaikuttunut miljööstä, että mielelläni menisin sinne joku kerta uudestaankin. ;)
 Sieltä Olo:n kesäbaariin ihanille cocktaileille, Loisteen kattoterassille
ja Lasipalatsin terassin kautta kotiin (nauttimaan graavilohileipiä..)

Kesäilta parhaimmillaan: loistavat seura, ruoka ja juoma!!

Torstaina nousimme kuitenkin varhain ja kampesimme itsemme Suomenlinnan paattiin. Siellä olikin sitten ihanaa lepäillä ja viettää kaunista kesäpäivää. Illan vietimme grillaillen partsilla, ja kesäyöstä oli helppo nauttia..


Grillailusta-illasta löytyikin T:n kameralta pari otosta..

Kun seuraavana päivänä sain viimein tempaistua itseni ylös, kävin keskustassa tapaamassa  ystävätärtäni Lottaa (ja ostamassa kameraani uuden muistikortin - tokihan olin unohtanut muistikorttini kiinni tietokoneeseen.. tästä syystä kuvien puute.) Loppupäivä sujuikin kaikin puolin rauhallisissa merkeissä, kummipoikani ja T:n seurasta nauttien. 

 Launtai-aamuna siirryin Turenkiin, jossa olemme nyt iskän porukoiden kanssa viettäneet viikonloppua. Ihana on ollut nähdä Iskää ja Lauri-pikkaraista, ollaankin oltu runsaasti esim tossa pihalla puljailemassa. En nyt ole varma merkistä, mutta tämmonen pieni uima-allas on muuten todella kätevä!

Tiistaina Kotkaan, ja sitten vielä tänne, ennenkuin kuun lopussa Kuopioon ennen paluuta. 
Ihanaa on ollu, ja siksi koitankin olla miettimättä että ois jo tietty vähän ikävä kotiinkin..

domenica 10 gennaio 2010

Takaisin Roomassa

Olipa ihanaa olla pari viikkoa pois tòistà, ja nàhdà rakkaita Suomessa.
Nyt ollaan kohta 2 pàivàà oltu takaisin Italiaassa, vielà ei houkuttaisi tòihin meno :(

Jouluaattoa vietettiin tosiaan F.n àidin kotona, ja ilta menikin yllàttàvàn kivuttamasti. Filon àidin, hànen miesystàvànsà Pierandrean ja meidàn (minà, F. & Dodo) lisàksi jouluaattoa tulivat viettàmààn F.n isà naisystàvànsà D:n kanssa, Papon vanhemmat Otello ja Antoinette, Zio-Luca ja serkut: Giocomo, Livia ja Giulio.
Ensimmàistà kertaa koskaan, nàin samassa tilassa F.n mamman ja àitipuolen. Draaman sijaan kaikki olivat on their best behaviour, ja ruoat/juomat olivat làhinnà tuotu linjalla "kuka pistàà paremmaksi."
Tarjoiluissa olivat mm. kallit (ja haisevan ihanat) juustot, Foie Gras marmeladilla, tuoretonnikala pastaa.ym ja juomina sitten monen sadan euron (/plo) viinit. Hah hah, meillà oli onneksi hauskaa mutta pakko todeta ettei tuotteen laatu nyt kyllà parane mun mielessà tarpeeksi suhteessa hintaan. Mutta mistàpà tietàisin.


Joulupàivànà oltiinkin sitten nonneilla huomattavasti rennommissa merkeissà. Siità làhdimme suoraan kentàlle.
Lento Rooma-Amsterdam oli ehkà tuskallisin pitkààn aikaan. Luulin ettà kone olisi puolityhjà joulupàivànà klo 17:20, MUTTA voi kuinka erehdyinkààn. Kone oli aivan tàynnà, ja suurimpana riesana olivat valtavat poikaporukat jotka olivat ilmeisesti olleet joulua viettàmàssà kotona, ja sitten livenneet heti reissulleen. Monet olivat selkeàsti aloitelleet jo joululounaalla ja àànen tasoa nostatettiin KLM:n ilmaisoluilla ja viineillà.
Jàrkyttàvà huutaminen ja riehuminen, kuin olisi ollut kone tàynnà luokkaretkelàisià, keskustelunaiheina làhinnà Coffee Shopit ja prostituoidut. JIPPIII.
No sitten tiukka vaihto ja Amsterdam-Helsinki lento olikin jo huomattavasti rauhallisempi. Puolenyòn jàlkeen oltiin perillà ja laukut saatiin, pelottelusta huolimatta, làhes samantien Helsinki-Vantaalla ja Tuuli olikin meità jo vastassa. Sitten lohileipàà ja muuta herkkua naamaan vielà keskellà yòtà.

Tapaninpàivànà hirveàssà lumisateessa ajettiin Turenkiin iskàlle, ja Tuuli jatkoi siità Kuopioon. Ihana oli olla siinà pari pàivàà. Filo vaan tuskastuu parissakin pàivàssà jo "maalla" oloon, onneksi pààstiin Stellan mòkille saunomaan ja makoilemaan vesipaljussa, oli huippukokemus kyllà.
30. pàivà illalla iskà heitti meidàt taas Helsinki-Vantaalle ja lennettiin Kuopioon (lennot oli muuten huomattavasti halvemmat kuin aikuiselta juna) Olisin vielà voinut Turenkiinkin jààdà.
Aiti ja A. olivat siinà vaiheessa jo làhteneet reissuun joten ei nàhty ollenkaan silloin :(
Kuopion viikko meni nopeasti. Uuttavuotta vietettiin pikkuveljeni Oton ja Lotan kanssa, hauskaa oli kyllà.
Ystàvàni àidin hautajaisia vietettiin 2. tammikuuta, ja olin siellà hànen tukenaan. Una vacanza piena di emozini.
Lunta ja pakkasta oli tosiaan runsaasti, ja se alkoi parin pàivàn ihmettely ihastuksen jàlkeen kàydà varsinkin italo-puoliskoni hermoille. Minàkààn en kestà pitkàà pakkasjaksoa joten toisaalta en ihmetellyt yhtààn, ja ymmàrràn tietysti turhautumisen varsinkaan kun F:llà ei Suomessa ole varsinkaan miespuolisia kavereita ketààn. Sisàllà kòkkiminen ja sita kautta tylsistyminen tietysti kiristi meidàn vàlejà kun minulla taas olisi ollut vaikka mità tekemistà Kuopiossa. Tàtà blààh-olotilaa ei tietenkààn vàhentànyt se ettà ensin olin  flunssassa ja sitten viimeiset 3 pàivàà F. mahataudissa, jee.


Aiti ja A. tulivat reissultaan meidàn làhtòà edeltàvànà iltana ja tuntui ettà ehdin àitiàkin nàhdà ihan liian vàhàn. 7. pàivà aamuna palasimme Helsinkiin ja meillà oli Kampin Radissonista varattu yò. F. jài kipeànà nukkumaan hotellille kun minà kàvin vaarini kanssa syòmàssà, kovasti suositellussa, soppakeittiòssà ihanaa Bouillabaissea. Namnam, sairaan hyvàà olikin! ja sieltà sitten design museoon.
Ehdin vielà pikaisesti nàhdà illansuussa kahvilla kummienoni vaimonsa kera.
Ei kuitenkaan F:n tauteilun takiakaan làhdetty enàà Rastilaan ja sehàn jài hirveàsti harvittamaan. Hirveàn vahvana iski kaikki, se ettà kuinka F:lle olisi vaikeaa asuaa Suomessa, kuinka paljon mulla on rakkaita siellà ja kuinka vaikeaa on olla kaikista kaukana.
Mutta sitten kuitenkin... Jos oltaisiin Suomessa, mulla on aina joku kaukana, Kuopio-Helsinki vàli on jo ihan turhan pitkà, eikà iskàkààn perheineen olisi niissà vielà kummassakaan, saati sitten Kotkan sukulaiset ja muut.
Roomassa meillà on ystàvàt ja perhettà kaikki kasassa, kulttuuria ja muita mahdollisuuksia vaikka muille jakaa. F. joka on aina asunut vain Roomassa, ei ihan helposti voisi luopua siità "piiristààn", enkà kyllà minàkààn. Myòs se ettà minà rakastan tàtà ilmastoa ihan turhan paljon làhteàkseni tààltà minnekààn.

Kun Fiumicinolta meità tulivat Marco ja Luigi hakemaan, ja olimme autossa matkalla keskustaan, muistin taas miksi rakastan tàtà kaupunkia ja kuinka paljon.  Myòs  Helsinkiin pààsee kuitenkin alle neljààn tuntiin :)

Rome is Home.



venerdì 28 agosto 2009

Suomi-loman ja elokuun lopussa

Yhteinen loppuloma meni Turengissa, ja oltiin siellä tosiaan viime tiistaista lauantaihin. Lauantaina iskä heitti meidät heti aamusta lentokenttähotellille, jossa vietettiin koko päivä. Oltiin ekaa kertaa Airport Hiltonissa, joka yllättäen oli muuten halvin vaihtoehto (booking.com kautta varattuna)
Sunnuntai-aamuna varhain F. lähti kohti Roomaa ja minä lensin Kuopioon. Täällä olen nyt sitten ollut sunnuntaista lähtien. Olen leiponut pullia, fetapinaattipiirakka, kinkkuaurapiirakkaa ja valkosuklaa-appelsiinibrownieseja pakkaseen, että on jotain valmiina sunnuntaiksi kun vietämme pikkuveljeni rippijuhlia. Ikkunoita on pesty ja muutenkin siivottu täällä kun tänään saapuvat ainakin tätini ja kummipoikani jo juhlijoista paikalle.
Olen tavannut pariin otteeseen vanhaa ystävääni Lottaa, viimeksi eilen nautimme huomaamatta pikkutonkallisen punaviiniä keskellä päivää. Loman viimeiset päiväkännit.

Kovasti olen ikävöinyt kouluporukkaani. Meistä on sekä Suomen että Hollannin seikkailujen aikana kehkeytynyt sen verran tiivis porukka että välillä on vähän orpo olo kun ei asutakaan enää samassa talossa kaikki. Olemme täksi vuodeksi hajaantuneet ympäri maailmaa, kaukaisimpina ihana pikku-Laurani Australiassa ja Mila Argentiinassa. Vaikka muut tärkeät löytyvätkin euroopan sisältä bryssel-amsterdam-nizza-akselilta, ja mahdollisuus tapaamisten järjestämiseen löytyy myös vuoden aikana, on jatkuvan yhteiselon jälkeinen vieroittuminen välillä tuntunut isostikin rankalta. Mutta kuten ydinporukkamme ainoa miespuolinen jäsen totesikin "ootteko aatellu ehkä tää tekee meille vaan hyvää"

Vähän alkaa jo jännittää töiden alku. Oon huolehtinut niin paljon noista raha-asioista ym, että en ole edes ehtinyt miettimään vielä miten tulen tuolla töissä pärjäämään. Hiukka on alkanut ahdistaa esimerkiksi italian käyttö työtilanteissa (varsinkin kirjoitettuna!)
Kela-asia on sen verran selvinnyt, että vika ei ilmeisesti ollut siis minussa eikä postissa, vaan on sitten tosiaan käynyt ilmi että paperit olivat hävinneet koulun päässä. Nyt laput ovat onneksi siirtyneet KELAlle ja päätöksiä odotellaan. Vieläkin hiukan epäselvää kuinka maksan vuokran ensi tiistaina, mutta vielähän tässä on viikonloppu aikaa. Sunnuntai-iltana palaan Roomaan. Ikävä on jo.

lunedì 17 agosto 2009

Sataa sataa ropisee...

Suomessa ollaan; F. sunnuntaihin 23.8 asti ja minä vielä viikon lisää.

Tultiin viime viikonlopuksi Suomeen, ja saatiin sikäli pehmeä lasku että oltiin erittäin aurinkoisessa Rastilassa tiistaihin asti talovahteina kun tätini oli Nizzassa. Käytiin rannalla, pelattiiin tennistä (F. koittaa opettaa mulle tennistä), juotiin italialaista viiniä (aivan ihania valkkareita) ja saunottiin runsaasti. Ihanaa oli vaan olla. Sunnuntaina käytiin kyllä tutustumassa Porvoon vanhaan kaupunkiin, erittäin positiivinen kokemus! Enemmän nähtiin ja kuultiin varmaan kyllä italialaisia kuin suomalaisia siellä!!

Tiistaina autoilimme Turenkiin ja vietimme pari päivää siellä isäni kotona. Pikkuveljeni riemuitsi kun sai jonkun pelaamaan kanssaan ja pojat riehuivatkin runsaasti ulkona.



Viikonlopuksi ajoimme tätini kanssa Kotkaan viettämään enon ja vaarin yhdistettyjä syntymäpäiviä (50 + 75 = 125v.) Perjantaina tehtiin kakkupohjia Britan torttuun (sisälle vattuja.) Lauantai oli superkiireinen; aamulla Karhulan torille hakemaan vadelmia, auringonkukkia, lohta ja tietysti aamukahville Ihalaisen possoja. namnam. Sitten alkoi pöytien ja muitten laitto. Jostain oli pihalle tilattu juhlateltta, jonne juhlaväki mahtui syömään lounasta. Ainoastaan kahvipöytä katettiin sisälle. Kiirettä piti, mutta juhlat olivat sankareiden mielestä onnistuneet ja kakku hyvää. Illalla taas saunottiin ja pelattiin trivial pursuitia (astetta v-ttumaisempi duuni muuten kääntää kaikki kysymykset italiaksi, mutta hyvää treeniä sit sekin.)

Mahtava tuuri oli sään suhteen kun lauantai oli puolipilvinen ja sen verran lämmin että ulkona hyvin tarkesivat kaikki, mutta sitten sunnuntaina vettä tulikin aamusta asti.


Eilen tapasin vielä paluumatkalla mun ihanaa Lauraa Porvoossa, ennenkuin hänkin poistuu maasta.

Nyt ollaan viettämässä sadepäivää rakkaan kummipoikani kanssa (huomenna hänen ensimmäinen koulupäivänsä, jännitystä ilmassa!)
Nyt syömään kun mun pojat on tehneet hampurilaisia, namnam!

domenica 12 luglio 2009

Kanaa ja Grande Franco

La-aamuna loppui nutrilett-kuuri. Ne oksetus metsämarja-smoothiet sai muuten syötyä paljon paremmin puurona, believe it or not. Paino ei kyl pudonnu yhtään... eikä höyrytettyjen kasvisten siihen nyt ois pitäny vaikuttaa. Mut keventely jatkuu.

Eilen tein painonvartijoiden Nizzan salaattia, joka maistui takapihalla nauttittuna aivan taivaalliselta. Ystävättäreni oli täällä eilen yötä, ihana oli pitkästä aikaa nähdä ja päästä jauhamaan kaikenlaista turhaa jonkun kanssa kenelle ei paljon tarvi taustoja selitellä kun on pitkä historia takana. Nyt olen tekemässä sunnuntai-lounaaksi kanaa (jota olen odottanut koko viikon), odottelen sitä uunista... Ihana tuoksu tulee nyt jo. namnam.

Koko viikonlopun olen fiilistelly Franco Battiatoa, kun muistin sen taas kun F. oli ostanut veljelleen syntymäpäivälahjaksi Battiaton keikalle liput, ja pojat kävi perjantai-iltana siellä. En olis kyllä arvannut että Battiato on elossakaan enää *blush* mutta ihania biisejä tosiaan.

Franco Battiato - Voglio vederti danzare

mercoledì 8 luglio 2009

Gli occhiali

Tänään siitä sitten tuli official, tarvin lasit. Koko lukioajan mulla huonontui näkö, ja taululle näkeminen varsinkin takaa oli todella surkeeta. Tilanne ei näinä vuosina sen jälkeen ole suinkaan muuttunut paremmaksi, ja nyt viimein sain aikaiseksi käydä optikolla. Toisessa silmässä taittovikaa enemmältikin, olen siis likinäköinen.. jippii. Nopeasti selkeni myöskin minkälaiset lasit mulle ei AINAKAAN käy ja mukaan valikoituivat kotona soviteltaviksi kahdet miumiun lasit. Asialliset ja mun väreihin sopivat kulta/ruskeat joissa nätit saranat ja pirteämmät "lauantai-lasit" joissa on pinkit sangat ja glitter M. Nyt sitten oon pyöritelly niitä tässä koko päivän, yllättäen valinta taas todella vaikea. Vaikka pinkki onkin lempivärini, taidan silti kallistua noihin ruskeisiin. Mitä olette mieltä?





F. ei yllättäen ollut taas mitään mieltä, pelkää että noi ruskeet on "occhiali di zia" mut se nyt saa luvan tottua. Hintaa se myöskin kauhisteli, ja mietinkin kyllä että pitäiskö mun oikeesti sit muka katella Italiasta noita laseja vasta.. muttamutta, sit pitäis näkö mennä siellä kattoo uusiksi.

EDIT:
Valitsin sitten noi ruskeankultaiset lasit, se jälkeen kylläkin vasta kun kaikki instrut ja nissenit oli kierretty viel läpi. Nyt odottelen linssien valmistumista.

lunedì 6 luglio 2009

Heinäkuun ensimmäinen maanantai

Sain heti aamulla päivystysajan hammaslääkäriin. Klo 11 olin jo tänään pahimmassa painajaisessani, hammaslääkärin tuolissa. Yläoikeelta löytyikin paikattavaa ja alhaalta kulumaa. Enkä kuollut vaikka meinasin. Nyt on sitten puudutettu, porattu, paikattu ja hiottu. Toivottavasti ei hetkeen tarvi mennä, olihan tässäkin yli neljän vuoden tauko. Toisella puolella saattais kyllä olla reiän alku mut nyt koitan sitä hoivailla silleen että ei tarvis mennä rääkättäväks.

Hammaslääkäristä kipittelin ihmeen reippaasti poliisilaitokselle viemään ajokortin kakkoskappaleen hakemusta (hukkasin viime vuonna sen, joten johan tääkin nyt oli hoidettava)
Siellä sitten jonotin yli tunnin!!! Porukka vissiin lähdössä reissuun tän surkean ilman takia. Oletan ainakin että suurin osa odotteli passeja siellä. Mut onpahan sekin homma nyt hoidettu.

Eli kaikinpuolin toimelias päivä, mutta todellakin maanantailta tuntuu. Hyvin on myös alkanut ensimmäinen Nutrilett-päivä eikä oo tehny tiukkaakaan.. mut voi olla että rupee nopeesti tökkimään.

F:n kanssa saatiin aikatauluja sovittua ja lentoja varattua. 23.pv lentelen Italiaan ja pääsen ihanalle Ponzan saarelle makailemaan. Sitten 6. elokuuta illalla lennellään molemmat Suomeen vielä pariksi viikoksi ennenkuin mulla se duuni olis alkamassa 1. syyskuuta Roomassa.
Ihanaa ihanaa! Kun nyt vielä saisin ton Hollannin koulun parit kokeet läpi niin kaikki olisi täydellistä, ei millään haluaisi jättää kursseja roikkumaan.

Suomen kesässä



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...