venerdì 28 agosto 2009

Suomi-loman ja elokuun lopussa

Yhteinen loppuloma meni Turengissa, ja oltiin siellä tosiaan viime tiistaista lauantaihin. Lauantaina iskä heitti meidät heti aamusta lentokenttähotellille, jossa vietettiin koko päivä. Oltiin ekaa kertaa Airport Hiltonissa, joka yllättäen oli muuten halvin vaihtoehto (booking.com kautta varattuna)
Sunnuntai-aamuna varhain F. lähti kohti Roomaa ja minä lensin Kuopioon. Täällä olen nyt sitten ollut sunnuntaista lähtien. Olen leiponut pullia, fetapinaattipiirakka, kinkkuaurapiirakkaa ja valkosuklaa-appelsiinibrownieseja pakkaseen, että on jotain valmiina sunnuntaiksi kun vietämme pikkuveljeni rippijuhlia. Ikkunoita on pesty ja muutenkin siivottu täällä kun tänään saapuvat ainakin tätini ja kummipoikani jo juhlijoista paikalle.
Olen tavannut pariin otteeseen vanhaa ystävääni Lottaa, viimeksi eilen nautimme huomaamatta pikkutonkallisen punaviiniä keskellä päivää. Loman viimeiset päiväkännit.

Kovasti olen ikävöinyt kouluporukkaani. Meistä on sekä Suomen että Hollannin seikkailujen aikana kehkeytynyt sen verran tiivis porukka että välillä on vähän orpo olo kun ei asutakaan enää samassa talossa kaikki. Olemme täksi vuodeksi hajaantuneet ympäri maailmaa, kaukaisimpina ihana pikku-Laurani Australiassa ja Mila Argentiinassa. Vaikka muut tärkeät löytyvätkin euroopan sisältä bryssel-amsterdam-nizza-akselilta, ja mahdollisuus tapaamisten järjestämiseen löytyy myös vuoden aikana, on jatkuvan yhteiselon jälkeinen vieroittuminen välillä tuntunut isostikin rankalta. Mutta kuten ydinporukkamme ainoa miespuolinen jäsen totesikin "ootteko aatellu ehkä tää tekee meille vaan hyvää"

Vähän alkaa jo jännittää töiden alku. Oon huolehtinut niin paljon noista raha-asioista ym, että en ole edes ehtinyt miettimään vielä miten tulen tuolla töissä pärjäämään. Hiukka on alkanut ahdistaa esimerkiksi italian käyttö työtilanteissa (varsinkin kirjoitettuna!)
Kela-asia on sen verran selvinnyt, että vika ei ilmeisesti ollut siis minussa eikä postissa, vaan on sitten tosiaan käynyt ilmi että paperit olivat hävinneet koulun päässä. Nyt laput ovat onneksi siirtyneet KELAlle ja päätöksiä odotellaan. Vieläkin hiukan epäselvää kuinka maksan vuokran ensi tiistaina, mutta vielähän tässä on viikonloppu aikaa. Sunnuntai-iltana palaan Roomaan. Ikävä on jo.

1 commento:

  1. Meilla on kanssa raha ollut vahan tiukilla sen takia etta kaikki maksut on maksettava nyt (vuokra, auto, paivakoti), mutta rahaa alkaa tulemaan vasta syyskuun puolella. Opintotukihakemuskirjekin odottaa mulla viela autossa etta loydan postin, mutta ma en oikeastaan odotakaan saavani sielta muuta kuin lainatakauksen.

    Onneksi mulla on taa mun hyva ystava visa :) Mietittiin muuten aikoinaan etta oisko harskia jos koyha opiskelijapariskunta antaisi poikavauvansa nimeksi Visa?

    Onnea muuttoon ja uuteen elamaan :)

    RispondiElimina

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...