mercoledì 30 maggio 2012

You can turn off the sun, but I'm still gonna shine.


 Aivan ihana viikonloppu! 
Suloisten sattumien summana rakkaat ystäväni pääsivät meille kylään pitkäksi viikonlopuksiViikonloppu täynnä naurua ja iloa, suuria tunteita, aurinkoa ja sydänystäviä ♥ 


Kuten olimme heti Barcelonan reissun jälkeen sopineet, Jenni ja Gabe olivat tulossa meille kylään ja he saapuivat jo keskiviikko-iltana. Oli ihana saada toinen FIN-ITA pariskunta meille, ja vitsit että olikin kyllä mahtavan hauskaa. Filipollakin oli sitten viikonloppuna Gabrista seuraa :)
Helluntain takia mun hollannin-tytöillà  oli maanantai vapaana tòistä, joten perjantaina seuraamme pääsivät liittymään vielä Stella ja Laura.  Siitä alkoikin varsinainen tyttòjen viikonloppu. 
Lauantai aloitettiin skumppa-aamiaisella, kuten jokainen ihana päivä pitäisikin aloittaa. Mahtavassa seurassa vietimme lauantaita keskustassa. Ohjelmassa oli mm. pienimuotoinen piknik kera parisuhde-visailun, ammattilaisen tekemä meikkaus ja hauska pieni myòhäislounas.  Illalla päästiin vielä kotona syòdyn illallisen jälkeen lähtemään Julian kanssa klubille. Hauskaa oli!
Sunnuntaina chillailtiinkin sitten ihan omalla pihalla. Seura oli ykköstä!
Tämä oli juuri se mitä tarvitsin tän stressipallon purkuun :) 

Kiitos ihanat tytöt!! Olette rakkaat ♥ 

Kesäinen sunnuntai omalla pihalla

Ja niin...

Joku fiksumpi voisikin siis jo tästä päätellä, että - ei kovinkaan monen viikon päästä -  allekirjoittaneesta tulee Signora Rocchi

sabato 19 maggio 2012

Pimp My Balcony vol. 2

Partsi iltavalaistuksessa
No nyt meidän parvekkeella näyttää tältä. Viime viikonloppuna ja vielä alkuviikostakin siivottiin ja maalattiin ja maalattiin. Ei olis luullu sen olevan niin iso duuni, pienestä parvekkeesta kun on kuitenkin kyse. Meinasin tehdä postauksen niistä maalausvaiheista, mutta se koko homma alkoi ottaa loppuvaiheessa niin rankasti päähän, että se sitten jäi. 

Mutta nyt se terassi on käyttökunnossa! 
Vielä on väittelyn alla, että tuleeko seinille vielä mitä. 
Kukkaruukkuja, maalattuja kuvioita vai kenties lisälamppuja. 
Tyynyjä ja jotain pienempää tonne on joka tapauksessa tulossa, että saatais vähän viihtyisyyttä ja lisäväriä. 

Mitä tykkäätte? Mitä itse lisäisitte? Kaikki ideat vastaanotetaan mielenkiinnolla :)



Lyhty, hylly ja pöytä/tuolit IKEAsta 

venerdì 11 maggio 2012

Pimp My Balcony vol. 1

Tässä siis alkutilanne

Nyt olen viimein saanut aloitettua kauanodotetun projektini -  terassin (parvekkeen?) uusiksi laittamisen. Kun viimein palkka on  tilillä ja ilmat lämmenneet, en malttais odottaa että saadaan partsi kuntoon ja päästään oleilemaan ulkona alkukesän iltoina. Mistään valtavista muutoksistahan ei toki ole kyse, mutta tarkoitus on saada tästä laitettua kesäksi kiva olohuoneen ja keittiön jatke, jossa voisi nauttia aamupalaa tai viettää iltaa. 

Tänään olin Julian kanssa liikenteessä ja sain maalit ja muut hankkittua. IKEAsta lähtivät mukaan pöytä ja tuolit ja hauskat ulkovalot. Sain vielä ennen auringonlaskua tyhjennettyä parvekkeen ja pestyä sen lattian. Appelsiinipuu, yrtit, chilit ja camelia-ruukku siirtyivät keittiön takana olevalle siivousparvekkeelle odottamaan. Huomenna aamulla pohjamaali (suoja tai joku) ja iltapäivällä olisi tarkoitus saada se kokonaan maalattua valkoiseksi. 
Jospa jo illalla sais pöydän sinne ulos. Siitä sitten pikkuhiljaa viihtyisämmäksi sitä. 

Huomiseksi onkin luvattu onneksi ihanat kelit - loistava maalaussää!



martedì 1 maggio 2012

Primo Maggio

No nyt loppuu viimein blogi-hiljaisuus.
Huhtikuu meni hujahtaen - olin ikävässä kevät-flunssassa lähes pari viikkoa, mutta siitä huolimatta töissä.
Olen myös aktiivisesti seuraillut hirveän kivaa ulkosuomalaisten ryhmää. On ihanaa lukea muiden - kokeneempien - juttuja, erityisesti kun Italiansuomalaiset ovat ryhmässä hyvin edustettuina.

Nyt olin pikaisella reissulla Suomessa kuun lopussa ja toin mukanani matkalaukullisen ruokaa..
Oli lyhyt mutta hyvä reissu ja ihana oli nähdä mamia ja kaikkia.

Herkkuja! Kuvasta puuttuvat kaikki jääkaappiin siirtyneet jutut esim. karjalanpiirakat
Lisää hyviä uutisia - Olen saanut viimein palkkaa!! Neljän kuukauden jälkeen!!
Ja meillä on viimein kotona kunnollinen netti, tuplasti hyviä uutisia!

Mutta nyt me lähdetään nonnan luo vappu-lounaalle! :)
Hyvää vappua kaikille!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...