Vastauspostaus

Kysymyksiä ja vastauksia Italiasta

Osaisitko kertoa yhtään minkäläinen on Italian leipomo/konditoriokulttuuri?

Leipomokulttuuri Italiassa eroaa huomattavasti Suomesta. Italialaiset syövät lähes poikkeuksetta päivittäin leivottua, ns. tuoreleipää. Ainakin Roomassa supermarketeissa on yleensä aina tuoreleipätiski (vaaleaa leipää, focacciaa, sämpylöitä.etc) varsinaisen (suomalaistyylisen) leipäosaston sijasta. Valmisleipinä myynnissä olevat ovat lähinnä Barillan omistaman Mulino Bianco-merkin tuotteet, esimerkiksi paahtoleipä. Roomalaiset ostavat leipänsä usein supermarketin sijasta pienistä leimoista (panetteria) , joita on runsaasti ympäri kaupunkia. ns. Leipäkaupoissa on yleensä vähintään focacciaa (=pizza bianca) jos ei muunkinlaista pizzaa. Pizza tietysti liittyy muutenkin olennaisesti Italian leipomokulttuuriin, mutta se onkin sitten jo pidempi juttu. (Katso esim. Pizza al taglio-paikat)

Pasticceria on lähinnä leipomoa (konditoriaa), mutta yleensä tarjolla on siis vain makeita tuotteita. Myynnissä esimerkiksircrostate (piirakat), biscotti (keksit), paste, forme di cioccolato, cannoli, confetti, torrone, croissants ja paljon paljon muita makeita leivonnaisia.

Voisitko kertoa, mitkä asiat Italiassa/Roomassa ovat sellaisia, joita todella rakastat ja mitä mahdollisesti Suomesta kaipaat (sukulaisia ja ystäviä lukuunottamatta)
Italia:  Ilmasto (Neljä ihanaa ja erilaista vuodenaikaa, aurinko joka nousee aamulla ja laskee illalla - ympäri vuoden. Ei koskaan säkkipimeässä töihin) Ruoka (ruoka on hyvää ja sitä arvostetaan, vahva ruokakulttuuri) Ihmiset välittää ja puuttuu ja apua tarjotaan, halusit tai et. Asioissa joustetaan. Tunteet näytetään avoimesti ja kukaan ei nostele kulmiaan tai kerro minulle, että "ylireagoin".

Suomi: Ruoka (Kyllä, rakastan suomalaista ruokaa ja kaipaan italiassa esim. Vaarin kalakeittoa ja iskän uunilohta ja RUISLEIPÄÄ) Kesä (Suomen kesä on IHANA ja voisin elää siinä ympäri vuoden) Sosiaaliturva (Italiassa on pakko olla turvaverkko jostain muualta, koska valtiolta et saa mitään) Koulutus (Mun on pakko opettajien pentuna vähän kehua taas tähänkin väliin suomalaista koulutusjärjestelmää - sori itskut, vaikka joku liceo classico ois kuinka suurempaa ajattelua kehittävää niin hands down Suomen koulut on paremmat)

Miten italialainen suku vaikuttaa elämääsi? Dominoiko la Mamma, kuten niin usein kuulee tapahtuvan?
Käytännössä ei oikein mitenkään. Olen itse aika perhekeskeinen, ja tykkään että meillä on tarvittaessa kaikki Filipon sukulaiset samassa kaupungissa. Filipon sukua on lähinnä isän puolelta, eikä sieltäkään muita kuin isovanhemmat ja setä lapsineen. Sukulaisia tavataan lähinnä viikonloppulounailla (pienessäkin porukassa saa lähes kerran kuussa vietettyä jonkun syntymäpäivää.tms) eikä suku ole tekemisiimme puuttuvaa sorttia. Isovanhemmat ovat ihanat, enkä voisi mitenkään kuvitella, että esim. meidän yhdessäasumista olisi miltään taholta kommentoitu.

Famiglia Rocchi

Filipon mamma, eli "suocera" on tapaus sinänsä. Meillä on ollut omat erimielisyytemme (lähinnä silloin kun olimme F.n kanssa molemmat vielä lukiolaisia) mutta nyt välit ovat hyvät, vaikka emme usein välttämättä tapaakaan. Olen joskus kuvitellut mamman olevan kontrolloiva, mutta tosiaan siinä vaiheessa minulla ei ollut mitään käsitystä siitä minkälainen voi olla todella dominoiva itsku-mamma. Filipon ja äitinsä välit ovat parantuneet merkittävästi siitä kun vielä asuivat saman katon alla.



Onko sinun ollut helppo löytää omia ystäviä siellä?
No asiaa helpotti huomattavasti se, että minulla oli omia kavereita Roomassa alunperinkin, joiden kautta olen tutustunut Filippoon. Esimerkiksi tunsin jo Irlannin kielikurssilta meidän läheisimmän ystävä-pariskuntamme toisen puoliskon, Livian (joka siis alkoi seurustelemaan Filipon ystävän Marcon kanssa samana kesänä kun mekin tapasimme F:n kanssa)
Töiden kautta on sitten tullut ystäviä ja tuttavia, jotka ovat näitä ns. omia ystäviä. Muuten vaan tutustuminen Italialaisiin naisiin ei ole välttämättä erityisen helppoa..

Elisa ja Livia 2008

Mikä tuntui italiaan muutossa ja vakiutumisessa kaikkein vaikeimmalta sun mielestä? Esim, työnhaku, paikallisiin tapoihin ym. tottuminen vai kielen oppiminen ja sen muurin ylittäminen sujuvaksi puheeksi?

2006 oli ihan helvettiä - en puhunut italiaa, ei saatu kämppää ja jouduttiin asumaan Filipon äidillä, meitä kohdeltiin italiassa ihan pentuina vaikka suomessa oltiin ns. aikuisia ja se oli kielitaidottomana erityisen vaikeeta. Kun puhuu kieltä niin kaikki helpottuu - Kaikki.


Minkälaisia paperiasoita sinun piti hoitaa ennen kun pystyit jäämään Roomaan ihan pysyvästi ? (Riittää ihan ne tärkeimmät kun uskon että niitä voi olla aika paljon :D )

Codice Fiscale on yksi ensimmäisiä asioita minkä tarvitset Italiassa. (Agenzia delle Entrate on se paikka mistä tän saa) Kyseessä on siis ns. veronumero, mutta sitä kysytään joka paikassa samaan tapaan kuin Suomessa henkilötunnusta. Virallisesti et Italiassa voi tehdä mitään, ennenkuin sinulla on tämä 16-numeroinen codice fiscale. Koodi määräytyy sukupuolen, syntymäajan, paikan ja nimen mukaan - eli käytännössä voit laskea oman koodisi netissäkin, mutta tarvitset virallisen paperin tai kortin esimerkiksi pankkitilin avaamiseen.

EU-kansalaisethan voivat täällä oleskella max. 3kk (putkeen) ennenkuin mitään rekisteröitymistä tarvitsee tehdä minnekään. Olen keskustellut aiheesta runsaasti mm. saksalaisen ystävättäreni kanssa. Hän on tehnyt täällä maisteritutkinnon, mutta ei koskaan ole hakenut varsinaista residenzaa - vaan poistunut välillä maasta pariksi päiväksi (vaikka tätäkään ei kyllä kukaan tarkasta.) Italialaiset ovat vahvasti sitä mieltä, että mitä vähemmän valtio tietää sinusta, sen parempi. Harkitsisin hyvin tarkkaan ennenkuin lähtisin hoitamaan näitä paperihommia, vasta siinä vaiheessa kun on vakkarityö/lapsia.tms
Myös semmoinen käytännönasia kannattaa ottaa huomioon, että Italiassa pimeästi vuokraaminen (ilman sopimusta) on todella paljon yleisempaa kuin Suomessa, ja ilman vuokrasopimusta/pysyvää asuntoa voi oleskeluasioiden kanssa tulla ongelmaa. (Sama työsopimusten kanssa)

Ensinnäkin mulla on vähän ongelmia ton pakkaamisen kanssa. En osaa yhtään kuvitella minkälainen sää siellä on talvella. Kerroit tässä postauksessa aikaisemmin, että joulukuu on sateinen ja sitä rataa. Tarvitsenko toppaliiviä yms Suomen talvivaatteita sinne ollenkaan mukaan? Pakkasen puolelle siellä ei taideta mennä ollenkaan?
Minne päin Italiaa olet menossa? Pohjois-Italian ja vaikka Calabrian talven välillä on aivan valtava ero.  Roomassa ei varmaan (öitä lukuunottamatta) mennä paria pakkasastetta kovemmille lukemille, mutta kylmyys on kosteuden takia tosi luihinmenevää ja itse ainakin tarvin talvitakkia. Kannattaa lisäksi ottaa huomioon, että talot on talvisin TODELLA paljon kylmempiä/vetoisampia näin yleisesti kuin Suomessa. Villasukat on talvella pop!

Toinen mikä kiinnostaa, on se että ootko sä huomannut jotain eroja suomalaisten ja italialaisten välillä? Vaikka jotain hassuja käytännön eroja tms.
Siis tokihan suomalaisten ja italialaisten välillä on eroja, mutta mitä enemmän kuluu aikaa sitä vähemmän kiinnittää huomiota. Hassua on ainakin se, että monet tapaamani italialaiset on tosi taikauskoisia.. ja siis kaikki sairaudethan johtuvat "kylmettymisestä" (=colpo d'aria) ja voit vaikka kuolla jos juot jäistä vettä tai jätät hiukset kuivaamatta ulosmennessä ;)

EXTRA-KYSSÄRIT

Mikä on ollut sun kesässä parasta :)?

Se, että valmistuin (!!) ja sitä kautta pystyin palaamaan  Roomaan.  

Sanopa rehellisesti olisitko halunnut, että sinua olisi päättäväisemmin viety soittotunneille? Soitit pienenä kanteletta muskarissa ja koulussa trumpettia. Olisiko pitänyt jatkaa muodollista musiikinopiskelua ja aiotko huolehtia omien lasten soitattamisesta? 

Pianon tai kitaransoitto olisi tietysti hauska osata, lähinnä säestämistarkoituksessa. Musiikkiluokalla oli kivaa, mutta en usko että olisin musiikinteoriaa oppinut tän paremmin koskaan vaikka olisin ollut minkälaisilla tunneilla. Kitaransoitossakin vasenkätisyys on vamma (..kaikki eivät ole Jimi Hendrixin kaltaisia soittotaitureita) enkä koskaan edes halunnut oppia soittamaan trumpettia.. (orkesteriin tarvittiin vaan yksi saksofonisti. buuu.) jotenka... 

Kuorolaulu taas oli aina hauskaa.

Laulutunnit olisivat olleet näin jälkikäteen ajateltuna hyödyllisiä, ja niille menisin vieläkin mielelläni.

Omia lapsia mielelläni leikitän ja laulatan tulevaisuudessa, ja jotain musiikkijuttua ehdottomasti.. mutta soittotunneille en halua ketään pakottaa jos ei selkeesti kiinnostus riitä.


Mä kysyisin että onko F:n kanssa ollut puhetta naimisiin menosta/lapsista ja miten siellä nuoriso suhtautuu avioliittoon ja perheen perustamiseen? Olen ymmärtänyt että siellä vakiinnutaan myöhemmin kun esim. täällä suomessa, liittynee varmaan tuohon työllisyystilanteeseen sekä palkkatasoon.. :/

 Siis tokihan meillä on ollut asiasta puhetta, ja jos taloudellinen tilanne olisi vakaampi niin oltais kummatkin valmiita molempiin.  Suhtautuminen yleisesti on täällä joo todella erilainen kuin Suomessa. Alle 30-vuotiaissa on TODELLA harvoin perheitä, ja ihan käytännönsyistä. Jos ei ole minimipalkka duunejakaan, ei opinto- (tai mitään muitakaan) tukia, ei opiskelija-asuntoja eikä äitiysvapaita, niin aika helkutin nihkeetähän on mitään perhettä kuvitella perustavansa. 

Ottaisitko F:n sukunimen, eikös siellä naiset yleensä pidä oman nimensä? Miten miehen nimen ottamiseen suhtauduttaisiin? 
Ottaisin joo, mutta se on käytönnössä niin nihkeetä että mielummin ei. Italialaiset yleensä sanovat ensin, että toki naisilla vaihtuu nimi mutta kun tulee tarkemmin puheeksi niin käy ilmi, että passissa ja henkkareissa nimi pysyy samana ("Tietysti, eihän nimeä voi passiin vaihtaa" ...)