martedì 28 maggio 2013

Oi ihana toukokuu!

Kuukausi on taas vierähtänyt viime päivityksestä. Kuten aiemminkin jo sanoin, on aivan ihanaa opiskella kun tuntee viimein olevansa omalla alalla.  Nyt olen kuitenkin käväisemässä Suomessa ja täällä on ainakin aivan ihana alkukesä, josta olen päässyt nauttimaan. 

Kukki meillä Roomassakin

Päivitysvälit ovat kasvaneet kun tuntuu, etten ihan tiedä kenelle näitä tekstejä kohdistan. Kukahan näitä lukee? Joku vanha tuttu, joka haluaa lukea vaan kuulumisia.. vai joku Roomasta tai italialaisista kiinnostunut tuntematon? Alunperin olen aloittanut bloggaamisen kun olimme välillä kaukosuhteessa ja italialaisissakin löytyi minulle enemmän ihmettelemistä. Arki on kuitenkin arkea missä vaan, ja vuosien varrella kaikkeen tottuu. 

Olisin kovasti kiinnostunut, että kuka tätä lukee ja mikä teitä kiinnostaa? Paremmin löytyisi juttuakin kun tietäisi vähän mihin kohdistaa ja saattaisin saada tämänkin blogin uuteen vauhtiin. 
Pari sanaa kuitenkin siitä kuka olen, mitä teen ja mitä täältä ei ainakaan tule löytämään. 

Toukokuun puolessa välissä vieraana näissä häissä


Ciao a tutti! 
Olen Elisa, 26-vuotias ulkosuomalainen. Asun pohjois-Roomassa kokki-mieheni Filipon kanssa. Opiskelen tällä hetkellä yksivuotisessa maisteriohjelmassa  ruokakulttuurijuttuja, jonka tukena ja lisänä opiskelen myös viinimestariksi sommelier-kurssilla. Italiaksi opiskelu on haastavaa ja kiinnostavaa. Valmista pitäisi olla kesällä 2014 jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Yllättäenkin ruoka on meille ihan hirveän keskeistä, tärkeää ja kiinnostavaa - sen takia tämä blogi onkin jäänyt hieman ruokablogimme (Cacio e Pepe - Ruokaa Roomassa) varjoon. Haaveena on omat ja aika monipuoliset ruokabisnekset Roomassa. Olisin hirveän mielelläni myöskin emännöimässä jotain pientä agriturismoa Rooman lähiseudulla ja kaitsemassa siinä samalla omia pentuja. 
Kiinnostaako ketään arkijutut? Opiskelujutut? Roomajutut? Mitkä jutut? 
Tässä blogissa ei ole eikä tule olemaan päivän asukuvia, vaatekollaaseja eikä muitakaan vastaavia muotijuttuja. Jos teitä kiinnostavat erittäin kauniit kuvat ja lifestyle-jutut Roomasta, suosittelen tutustumaan ystäväni Julian blogiin
Kantaaottavia ja ajankohtaisia juttuja taas löytyy Arkitehdin blogista, jota lämpimästi suositan. 

50 commenti:

  1. Minà tààlà moikka..lueskelen ulkosuomalaisen arjesta mielellààn...mielenkiinnolla odotan mità elàmàsi tuo avioliiton myòtà tullessaan ja mahdollisesti myòs noita agriturismo haaveita ja muita :D

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Jee, mäkin ootan! Oikeesti en voi venaa, että tästä tulis joskus ulkosuomalainen mammablogi ;)

      Elimina
  2. Ja minä! Ihana lukea kuulumisia ja kaikki arkisetkin jutut sieltä piristää, Roomaa on jo kamala ikävä! :) Ihanaa kuulla että asiat on menneet hienosti kohdalleen!

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Pitäiskin ehkä laittaa enempi arkijuttuja ja esitellä vaikka mun rakasta pohjois-roomaa ;)
      Koska tuut käymään? <3

      Elimina
  3. Täällä toinen italialaisen vaimo, tosin Suomesta. Luen erityisen mielelläni postauksia italialaisuudesta ja ruoasta..

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Hellouhellou ja kiitos kommentista Kitty.
      Olenkin pyöritellyt mielessäni paria italialaisuutta käsittelevää juttua!

      Elimina
  4. Täällä keski-ikäinen täti ihminen Suomesta lueskelee mielellään kaikkea Italiaa koskettavaa. En kaipaa mitään vaatepostauksia, mutta kertomuksia italialaisesta elämästä ja ehkäpä jotain hyviä "tärppejä" Roomasta ja missä liikutkin. Teidän ruokabloginne on ihana. En ole vain vielä saanut kokeiltua reseptejä kun olen vasta parisen viikkoa sitten löytänyt nämä molemmat. En myöskään kaipaa mitään päivittäistä postausta, silloin tällöin jotain mielenkiintoista. Onnea opiskeluihisi!

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Kiitos paljon kommentista ja toivotuksista! On ilo kuulla, että tykkäät tästä ja meidän ruokablogista :)

      Elimina
  5. Olen lueskellut blogiasi (molempia) säännöllisen epäsäännöllisesti. Itsekin asunut Italiassa jonkun vuoden. Mukava on ollut lueskella kaikkea mitä olet tähän mennessä kirjoitellut. Esim. niitä vähemmän tunnettuja tärppejä ikuisesta kaupungista ja muualta Italiasta. Luen mielelläni muitakin ulkosuomalaisten ja Italiaan asettuneiden suomalaisten blogeja, elämästä maailmalla. Vaikka arki on arkea missä vain, riittää siitäkin tarinaa. ;) Hyvää kesää!

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Kiitoksia kiitoksia, kiva saada kommenttia satunnaisemmiltakin lukijoilta :) Pitää ehkä uskoa, että se arkikin saattais kiinnostaa ;)

      Elimina
  6. Minä ilmoittaudun :) Luen blogia kuulumisten & Rooma-ikävän lievittämisen vuoksi (yleensä epäonnistun siinä kyllä täysin...)

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Ciaoo :) Ootko pitäny italiantaitoja yllä? Koskas tuut taas Roomaan?

      Elimina
    2. Ciaooo! Harmillisen huonosti oon päässyt täällä keski-Suomessa puhumaan italiaa, mutta ehkä taas syksyllä sit,kun itsekin palaan koulun penkille. Roomaan tulisin vaikka heti, mutta työt haittaa aikatauluja :D mä luen mielelläni Roomaa, ruokaa, viiniä ja yleisestikin Italiaan ja kulttuuriin liittyviä juttuja. Ruoka- ja viinipuoli toki toisen blogin puolelta :)

      Elimina
    3. Mun pitäis kyllä aktiivisemmin panostaakin tohon viinipuoleen..
      Nyt vaan kurssilla on huomannut kuinka vähän osaakaan, ja kuinka paljon vielä opittavaa! ;)

      Elimina
  7. Hei ja kiitos kivasta blogista! Olen suuri italia- ja ruokafani, joten molemmat blogisi ovat kovasti mieleeni. En ole käynyt vielä roomassa, mutta pohjois-italiassa käyn usein. Myös toscana ja sisilia ovat tuttuja. Seuraan tosi mielelläni arkisiakin juttuja italiasta. Kiitos, elisa! T. Henna

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Heissan Henna ja kiitos kivasta kommentista!
      Suosittelen Roomaa lämpimästi, että tervetuloa tutustumaan tännekin! :)

      Elimina
  8. Tässä ilmoittautuu yksi Italia-fani. Luen hyvin mielelläni ihan tavallisesta Italian arjestasi kertovia juttuja. Niin ja blogisi on ollut ihan perfetto:-)

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Kiitos Sirpa!! Minulle oli oikein kiva lukea sinun ajatuksia Italian ajalta, kun ihan "uudella" tapaa kiinnitti huomiota omaankin ympäristöön!:)

      Elimina
  9. Minä! Ei kyllä pitäisi, kun tän avaaminen saa aina aikaiseksi kunnon italiakuumeen. Varoitustekstit olisikin paikallaan. ;) Mutta joo, todellakin kaikki arkisetkin utut kiinnostaa, etenkin kun meillä koko ajan harkitaan, josko uskaltauduttaisiin jossain vaiheessa muuttamaan sinne päin (poikaystävän pitäisi ehkä ensin opetella italiaa hahaha)!

    RispondiElimina
  10. Olen kuusikymmpinen Helsnkiläinen mies ja kärsinyt yli 30 vuotta Rooma-addiktiosta. Tauti ei hellitä. Olen mielenkiinnolla seurannut blogejasi (kadehtien ruokakuviasi). Arkiset jutut ovat erityisen tervetulleita.
    t: raimo

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Hei Raimo ja kiitos paljon kommentistasi! Rooma on kyllä niin upea, että siinä riittää ihmeteltävää eliniäksi. Tosi kiva kuulla, että olet seurannut meidän ruokajuttuja - niitä lisää jatkossakin. :)

      Elimina
  11. Hienoa että löysit oman alasi. Kuulumisiasi ja Roomasta on aina kiva lukea etenkin kun en nyt enää ole sielläpäin, itse suuntasin pois Roomasta kun ei löytynyt mitään työtä sieltä mutta Italiaan aion kyllä vielä palata ainakin lomille, ainakin opin huomaamaan minkälaisissa paikoissa viihdyn terministä en liiemmin pidä mutta civitavecchiaan tykästyin

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Kiitos.
      Italiasta nyt onkin tietysti vaikea löytää nyt töitä.
      Termini on joo aika vastenmielinen.

      Elimina
  12. Muakin myös kiinnostaa ihan vaan tavallinen arki ulkomailla suomalaisin silmin. Itse olen kohta asunut kaksi vuotta etelä-Espanjassa, mutta Italia kiehtoo mua toooosi paljon ja siksi on ihana käydä sun juttuja lukemassa. Myös tykkään lukea toisten ulkomailla asuvien blogeja, vähän niinkuin vertaistukena!;)

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Hei Susanna ja kiitos kommentista, täytyykin tutustua sun blogiin, vertaistukea nyt aina kaivataan :)
      Terkut Espanjaan ja hyvää kesää!

      Elimina
  13. Hellurei! Muakin kiinnostaa oikeastaan kaikki, varsinkin italialaisuuteen liittyvät asiat ja miten itse koet sopeutuvasi italialaiseen arkeen :) olin itse vaihdossa italiassa joten maana minulle todella rakas, rooma ehkä rakkain kaupunki heti oman kotikaupungin jälkeen. Syksyllä mahdollisesti muutan roomaan :) tosi kiva blogi sulla, toiv jatkat! :)

    -alina

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Kiitos Alina!

      Arkeen on tottunut niin nopeasti (tai no nopeasti ja nopeasti kun ollaan pidetty yhtä yli 8 vuotta ja olen siitä ollut täällä niin kauan) että on vaikea verrata Suomeen. Varsinkaan kun en koskaan ole ollut ns. aikuisena Suomessa elämässä sitä arkea pidempää aikaa.

      Elimina
  14. Heips! Olen lukenut blogiasi jo Suklaamoussebacion (olihan se vanhan blogisi nimi?) ajoilta, jolloin itselläkin oli kaukosuhde tuoreessa muistissa. Nyt asun Veneton maakunnassa ja lueskelen mielelläni kuulumisiasi, ihan mitä vain! =) T. Johanna

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Ciao Johanna ja terkut Venetoon!
      Kiitos kommentista ja koitan päivittää aktiivisemmin :)

      Elimina
  15. Hei! Mä olen parikymppinen puoliksi italialainen tyttö ja asun Suomessa. En edes muista koska löysin tän blogin ja mitä kautta, mutta säännöllisin väliajoin käyn kyllä täällä kattelemassa uusia postauksia. Niitä sais tulla useammin ;)

    Musta on kivointa lukea ihan tavallisesta italialaisesta elämästä (etenkin koska kaipaan sitä!) ja arjesta, tietysti suomalaisuudella höystettynä! Joskus olisi kiva lukea enemmänkin sun mietteitä Italiasta ja siihen liittyvistä ajankohtaisista asioista.

    Kiitos kivasta blogista ja hyvää kevättä/kesää :)

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Kiitos kommentista!!
      Varmasti koitan päivittää useammin kun muistaa että joku näitä oikeasti lukeekin.
      Jotain arkijuttuja pitäisi aktiviisemmin ja kuvienkin kanssa päivittää. :)

      Elimina
  16. Hei!
    Olen 31v nainen Pohjois-suomesta. Viime keväänä ennen ensimmäistä Rooman matkaamme etsin tietoa ja päädyin blogiisi :) Nyt olemme lähdössä uudelleen Roomaan, (tällä kertaa koko perheen voimin) ja taas etsin tietoa ja päädyin blogiisi uudelleen.
    -Heidi-

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Ciao Heidi ja kiitos kommentistasi!
      Toivottavasti Rooman reissunne ovat olleet onnistuneet :) :)

      Elimina
  17. Hei! Asun pohjois-Italiassa, ja löysin blogisi aikoinaan kun etsin italiassa asuvien ihmisten blogeja. On mielenkiintoista nähdä ja kuulla millaista elämä on siellä etelämpänä, jonne muutosta itsekin välillä haaveilen. -Riikka

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Heh, tervetuloa vaan tänne etelämpään, suosittelen ;)

      Elimina
  18. Mä luen tätä Portugalista käsin ja meillä on yhteistä ulkosuomalaisuus ja viinit, sillä tällä hetkellä väännän gradua portugaliksi aiheesta viinitekstien kääntäminen! Kaikki ulkosuomalaishöpinä ja opiskelu ulkomailla -jutut ovat kiinnostavia.

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Nyt vasta kommentoin mutta siis kiitos kommentista ja minustakin on tullut blogisi seuraaja! puss ja viiniterkut roomasta

      Elimina
  19. Ciao! Löysin blogisi juuri ja kiinnostuin. En ole ehtinyt vielä taaksepäin lukea, mutta kiinnostuin siksi, että olen nyt vuoden opiskellut italiaa työväenopistossa ja suunnitelmissa on viettää parhaan ystäväni kanssa 40 + 40 -vuotispäivien kunniaksi pari viikkoa Italiassa. Hauskinta siinä on tämä valmistelu ja opiskelu, matkaan on vielä kolme vuotta ja tätä on suunniteltu jo viitisen vuotta :)

    RispondiElimina
  20. Oon seurannut blogiasi jo pitkään, Italia-fanina ja loppu kesästä taas Italiaa kiertämään pääsevänä kaikki Italiaa koskeva kiinnostaa. Roomaan ravintolavinkkejä olenkin jo saanut:)

    RispondiElimina
  21. Lukija ilmoittautuu! Minusta on ollut ihana lukea juurikin arkisia juttuja. Samalla saan tietää mitä sinulle kuuluu, vaikka ei varsinaisesti olla oltu yhteyksissä enää vuosikausiin. Matkailu ja ruoka ovat lähellä minunkin sydäntäni, jotenka ne aiheet tietenkin aina kiinnostavat. Lisäksi olisi mukava kuullu enemmän myös suomalaisen elämästä ulkomailla, ihan byrokratiaankin liittyen, sekä toki myös Italian tilanteesta tämän talousnotkahduksen aikana ja kuinka se vaikuttaa teidän tavallisten ihmisten elämään.

    RispondiElimina
  22. Moi! Minä olen myös koukussa sun blogiisi, jatka vain kirjoittelemista!

    Seuraan ulkosuomalaisten blogeja joten juuri se arki italissa kiinnostaa. Kiva sitten verrata ja joskus kadehtiakkin :-)

    RispondiElimina
  23. Hei! Blogisi on todella sympaattinen ja mielenkiintoinen, ja ruokabloginne herkullinen! Olen kova Rooma/Italia-fani. Roomassa olen käynyt kolme kertaa ja ensi keväänä olisi tarkoitus lähteä sinne kuukaudeksi! Elämäntilanne ei valitettavasti mahdollista ainakaan nyt sen pidempää oleskelua.
    Tykkään lueskella arkipäiväisiä juttuja ulkosuomalaisen elämästä, italialaisuuteen ja Italiaan liittyviä juttuja. Myös ruoka ja viinit on lähellä sydäntä.
    -Kati

    RispondiElimina
  24. Moi ja terveiset Helsingistä. Pääsin vihdoin n.25 vuoden haaveilun (olen nyt 38v) jälkeen helmikuussa Roomaan viikoksi ja kuten epäilin, rakastuin kaupunkiin ja sen ihmisiin vielä enemmän :) uusi reissu Roomaan on jo suunnitteilla ensi kevääksi.
    Olisin kiinnostunut lukemaan blogistasi italialaisesta/roomalaisesta arkielämästä, suosikki paikoistasi Roomassa ja tietenkin elämästäsi ulkosuomalaisena :)

    RispondiElimina
  25. Hei!

    Eksyin blogiisi 2009 ennen ensimmäistä matkaamme Roomaan. Sen jälkeen olen käynyt toisen kerran Roomassa ja kerran Milanossa, ja aika monta kertaa enemmän blogissasi. Ja olen niiiin kateellinen, että joku saa elää siellä joka päivä! ;) Vaikka olet kyllä hyvin tuonut esille niitäkin asioita, jotka hoituvat Suomessa sujuvammin kuin siellä.

    Yleisesti on kiva lueskella kuulumisianne ja puuhailujanne italialaisessa arjessa, ja jos joskus vielä Roomaan matkaamme (toivottavasti!), etsin varmaan taas vinkkejä ruokapaikoista ym. blogistasi.

    Ja jos ikinä perustatte "maatilamatkailu"yrityksen, me tullaan teille asikkaiksi! :)

    -Johanna

    RispondiElimina
  26. Hei!

    Olin tosi pettynyt, kun pidit pitkän tauon päivityksissä, ja luulin sinun lopettaneen blogin ylläpidon. En enää edes käynyt kurkkimassa. Sitten kuulin sattumalta, että blogisi ei olekaan haudattu. On tosi mielenkiintoista lukea ihan tavallisesta perhe-elämästä Roomassa, jossa olen käynyt 4 kertaa, ja haaveilen uusista matkoista - jokin tuossa kaupungissa vaan viehättää. Ravintolavinkkisi otan myös kiitollisena vastaan. Seuraan myös Cacio e Pepe -blogiasi, mutta "tavallinen" blogi kiinnostaa enemmän, koska en ole varsinainen ruokafriikki.

    -Pirkko-

    RispondiElimina
  27. Moikka!
    Ihana blogi, vihdoin kun taas eksyin tänne blogimaailmaan :)
    Blogisi on ollut tähän asti kiva! Samaan malliin vaan kirjotuksia Roomasta, ulkosuomalaisen arjesta (ja juhlastakin) ja kaikesta mahdollisesta mitä mieleesi juolahtaa. Tykkään ihan tyylistäsi kirjottaa ja postauksia piristävistä kuvista :)

    RispondiElimina
  28. Hei!
    Kiva, että jaksat kirjoitella blogia opiskelukiireistäsi huolimatta! Olen kiinnostunut paitsi arkielämän tapahtumista, myös opiskelusta ja työskentelystä Italiassa.

    Olen itsekin asunut Roomassa pariin otteeseen ja kärsin pitkään kaukokaipuusta, onneksi viihdyn nykyään hyvin myös täällä Helsingin seudulla.

    -Linda

    RispondiElimina

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...