sabato 26 gennaio 2013

She turned to the sunlight -- Winter is dead

Mare d'inverno
Tammikuu on mennyt tosi nopeasti vaikken olekaan kummoisia saanut aikaiseksi. Töissä on ollut pakko käydä jonkun verran, vaikka mistään jatkosopimuksesta ei ole vielä tietoakaan. Nyt on laitettu pyörät pyörimään vähän omanlaisemman ja ehkä jopa hieman onnellisemman tulevaisuuden suhteen.. ja nyt vain sitten odotellaan, että mitä kevät tuo tullessaan. Uudenlaisia uranäkymiä toivottavasti. 


Ilma on ollut aika vaihteleva, mutta saimme tänään nauttia erinomaisen kauniista ja aurinkoisesta tammikuun iltapäivästä, kun lähdimme Julian kanssa pienelle lounasreissulle Fregeneen. Tämä pieni rantakaupunki Fiumicinon lähettyvillä, oli meille jo molemmille kovin tuttu, mutta olimme ensimmäistä kertaa täällä yhdessä liikkeellä. 
Kävimme lounaalla todella kivassa, Julialle jo tutussa, La Scialuppa rantaravintolassa. Alkuun talon merelliset alkupalat ja sitten oikein ihanat pasta-annokset: spaghetti alle vongole veraci. Nam nam. 

Dorkkeni ei malttaisi olla käymättä jo pastan kimppuun

Ruoka maistui ja seura oli erinomainen, mutta me molemmat nautittiin kyllä oikein erityisesti siitä upeasta auringonpaisteesta, joka oli seuranamme koko pitkän lounaan ulkosalla. Ihana iltapäivä! 









Nessun commento:

Posta un commento

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...