martedì 14 agosto 2012

Our Wedding - part 2 The Reception


8 giugno 2012 - 8. kesäkuuta 2012

Kahdeksan yhteisen vuoden jalkeen menimme naimisiin siviilivihkimisella kotikaupungissamme Roomassa. 



Ensimmäisestä osasta löytyy vihkiminen. (1. osa linkitys)
Tässä kakkososassa on pieni kuvakooste meidän hääpäivän lounaasta. Kuten ykkösosassa olikin jo selitetty, meillä oli poikkeuksellisten hääjärjestelyjen ja aikataulujen takia ihan todella pienesti juhlaväkeä paikalla. Laatu kuitenkin korvasi määrän ja saimme haluamamme ihanat, tunnelmalliset ja omannäköiset juhlat. 
Juhlalounas järjestettiin ihan meidän kodin läheisessä ja jo meille tutussa ravintola/juhlapaikassa nimeltään Le Cicale di Veio, Rooman pohjoispuolella. Ohjelmaa oli just niinkun haluttiin. Ensin saatiin seurustella vieraiden kanssa ulkona juomien kanssa ja sitten syödä hyvin ja pitkän kaavan mukaan yhdessä isossa pöydässä. Ainoana ns. ohjelmanumerona kakun leikkaus. Ei pelejä, ei leikkejä. 

Kuvia meillä on monesta eri kamerasta yhteensä n. 6000, joten tähän on noukkimalla valittu kuvia juhlatunnelmasta painottaen meihin ja yleistunnelmaan, eikä esimerkiksi perheenjäsenistä otettuihin kuviin vaikka niitäkin jokunen mukana on. 
Täydentelen tekstiosuutta ja lisään ehkä jonkun kuvankin kunhan kerkeän. Nyt vaan saatava julkaistua tämä, ettei se jää enää roikkumaan. 

Vastavihityt fiilistelee parkkipaikalla 

Tuoreelle rouvalle kuohuvaa ja sormuskehuja - kyllä hymyilyttää 
Valmis sali odottaa ruokailijoita 

Aloiteltiin lounasta kuohuvan ja pikkupurtavan kanssa ulkona

Oli aika törkeän kuuma jo heti puolen päivän jälkeen, puvuntakit lähtivät viimeistään tässä vaiheessa 
Friteerattuja kasvisjuttuja alkupalana


Alkupalalautanen friteerattuja kasvisjuttuja, sit kaks primoa (pinaattiricottaraviolit ja toisena pastaa jossain fisusoosissa), eka secondo oli lihaa, välissä palate cleanser sorbetti joka oli iiiihana ja sit toisena secondona kala-annos. Tän jälkeen oli ihania ihania tuoreita hedelmiä viel ennen kakkua.

Virkistävää sorbettia lasissa ja kalaruokaa ja liharuokaa
Tässä välissä oli kanssa syöty kahtaa eri pastajuttua 

Mun "pienet" pikkuveljet
Ykkös-nonna 




Rakkaitani -
 Armaat veljeni jotka jaksoivat kauluspaidoissa vaikka asteita aika reippasti

Meiän kakku - jossa päällä komeilee eka automme punainen kupla!
VOIKO ARVATA KUKA POLKAS?

Kakkua vastavalossa


Väsyneet mutta kovin onnelliset


16 commenti:

  1. Ihania hààkuvia taas. Erityisesti pidin kuitenkin siità sun kolmen kuvan kuvakollaasin oikeanpuoleisemmasta kuvasta missà naurat silmàt kiinni...niin aitoa :D

    RispondiElimina
  2. Täytyy vielä tänne kommentoida, että teillä on ollut aivan ihanat häät! Niin romanttista, tyylikästä ja tunnelmallista! :) Ja ihanat puitteet! Kiitos kauniista kuvista :)

    T. Sohvi

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Kiitos Sohvi :) Oli ihanat häät kyllä! Ihana ja lämmittävä kommentti <3

      Elimina
  3. Oi että, iloinen ja kaunis tunnelma kyllä välittyi kuvista! Näytätte niin onnellisilta miehesi kanssa.:) Haluaisin kiittää sinua blogistasi ylipäätään, olen saanut siitä paljon innostusta tulevaan Italian-vaihtooni.:) t. Suski

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Hihii Grazie grazie ja hyvää Italian-vaihtoa! :)

      Elimina
  4. Kauniita kuvia ja vaikuttaa niin lämpöiseltä tunnelmalta! Onnittelut vielä!

    RispondiElimina
  5. Oi että! Ei ihme, että sormuskehuja tuli, niiin tyylikäs sormus! Ja tosi kivan näköisiä ruokia (eikä ihme, olittehan Italiassa... ai miten niin sun blogi saa mun Italiafanituksen aina vaan nousemaan :P) ja tietysti ennen kaikkea kuvista välittyy aivan mahtava tunnelma. Näkee, että teillä on ollut rentoa ja hauskaa, eli just sellaista, kuin häissä mun mielestä kuuluukin parhaimmillaan olla!! :) Vielä kerran AUGURIIII!

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Liisaaa!!
      Hihii kiitos kommenteista oli kyllä just ne häät mitkä haluttiinkin!

      Elimina
  6. Hieno hääpuku ja vaikuttaa olevan rento tunnelma :) Tanti auguri a te
    hei onko käytössäsi vielä tämä email elisa.rocchi@hotmail.it?
    olisi asiaa Italiaan liittyen, pistinkin sinne jo mailia

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Kiitos. :)
      En käytä yleisesti tota mailia mutta käynpäs katsomassa kun löydän sen salasanan jostain

      Elimina

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...