giovedì 13 gennaio 2011

Holiday Special

Vietimme joulua aika rauhallisesti Roomassa.
Kuten suunnitelmissakin oli: Aatonaatoksi olin halunnut laittaa illallista ja kutsua kylään porukkaa. Yksi ystävämme valmistui juuri viikko ennen joulua, ja Filolla oli sai kokkikurssinsa loppuun.
 Olin tehnyt äidin ohjeistuksella perunalaatikkoa - joka oli muuten todella hyvää, ja vieraiden suosikki - , kokonaisen appelsiinikanan, paahtopaistin ja ruusukaaleja (sillä Nigellan ohjeella, johon tuli mukaan myös pekonia, vakuumipakattuja kastanjoita ja marsala-viiniä. Todella hyviä!) Jälkiruoaksi fazerin suklaita ja porkkanakakkua.
Kokkailusta tuli taidonnäyte ihan jo sen takia, että keittiön ja asunnon koko on ihan olematon. Vieraat viihtyivät ja oli tosi kivaa.
Aattona Filo kävi vielä kaupassa, kun täällä ei ole mikään juhla vielä, ja ilta oltiin vaan keskenään. Katsottiin Inception kera herkkujuustojen ja kuohuvan.

Aatonaattona valmistui suuri illallinen - kuvassa appelsiinikana täyttövaiheessa.
 Joulupäivänä Dr. Seuss' How the Grinch Stole Christmas vuodelta 1966 - ja  shamppanjaa anopilta saaduista muovilaseista ;)

Joulupäivänä mentiin Filipon mummolaan. Läsnä meidän lisäksi siis isän vanhemmat, Filipon isä Claudio ja isän naisystävä Daniela,  Filon setä Luca yksinään (serkut olivat toisessa mummolassa),  Filon pikkuveli Edoardo ja vielä Filon äiti Giulia.  Ihan jotain hyviä ruokia, mutta ei mitenkään törkeitä määriä.   Alkuun oli uunipasta, ja sitten luumutäytteinen paistirulla lisäkkeineen.
Suomalainen joulupöytä on (ainakin meillä) ihan mielettömän paljon runsaampi. Kalapöytää ehti jo tulla ikävä
Ihana joulutähti, Fazerin suklaat ja Suomi-posti toivat joulua kotiin, vaikka ulkona olikin +18.

Välipäiviksi Filippo palasi heti toimistolle, ja minä kerkesin mm. treffailla Alessandraa ja Giorgioa ennen uuttavuotta. Meillä ei ollut mitään tarkempaa suunnitelmaa uudeksivuodeksi, ja kun Giampaolo ehdotti meille juhlintaa "in campagna" otimme kutsun vastaan. G:n vanhalla ystävällä Jacopolla oli käytössään sukunsa talo hieman Rooman pohjois-puolella Nazzanossa.  

Nazzano
Saavuimme Nazzanoon hyvissä ajoin puolilta päivin Marcon ja Livian kanssa uudenvuoden aattona. Talo oli yhden kukkulan (Suomen mittakaavassa vuoren) päällä ja kiemurtelevaa tietä pitkin oli aivan mielettömän hankala päästä autolla perille. Matkustajat joutuivatkin poistumaan autosta tiukimassa kurvissa.  Valtava vanha talo (J.n isoisän rakentama) oli loistopaikka ottaa vastaan vuosi 2011. Terassilta ja lähes kaikista ikkunoista avautuivat aivan mielettömän upeat näkymät vuoristomaisemaan. (Olin suunnittelut kuvailevani rauhassa pihalla seuraavana päivänä, mutta kamerani sanoi poks pian vuoden vaihtumisen jälkeen)
Teimme talon isännän (tai monikko - myös Jacopon veli liittyi seuraamme) kanssa valtavat ruokaostokset, ja koska olin kokin deitti  viihdyin myös minä keittiössä pitkät tovit ennen muiden saapumista. 

Zuppa di Lenticchie - Linssejä uutenavuonna .. ilman Cotechinoa ;)
Italialaiseen uudenvuoden viettoon linssit kuuluvat olennaisesti. Linssit symboloivat onnea (=rahaa), joten luonnollinen alkukeitto olikin linsseistä. Cotechino-makkaraa tarjoillaan linssien kanssa yleisesti.. mutta jostain syystä ketään ei häirinnyt sen poisjättäminen kuvioista.


Tarjoiluissa oli lisäksi myös valtava lasagna, salameja/juustoja, ja valtava määrä lihoja ja makkaroita (jotka Tommaso ystävällisesti grillasi)
Osallistuin leipomalla valtavan suklaakakun, joka loppuyöstä kävi hyvin kaupaksi. 
Lisäksi kaupasta oli raahattu väkeviä litratolkulla, viinikoreja.ym peruskuohuvien lisäksi. 
Lähdin nyt avautumaan tarjoilusta ihan siitä syystä, että nautin kun tämmöisen juhlan järjestäminen on mahdollista. Meitä oli yhteensä n.18, ja ruokaa ja juomaa oli ostettu kahdeksi päiväksi. Kaikki osallistuivat kustannuksiin - n. 20€ pää. 
Olen Italiassa ollut useampaan kertaan jossain niin, että kaikki sponssasivat ruokia ja juomia. Kukaan ei tuo omia juomia - eikä nimilaputa pulloja kuten olen (uskomatonta mutta totta) Suomessa nähnyt tapahtuvan.

Ihana takka - joka lämmitti muuten niin jäisenkylmää taloa

Juhlat jatkuivat pitkälle aamuun asti. Hiivimme ensimmäisten joukossa nukkumaan joskus lähempänä puoli kuutta, kun osa jaksoi vielä jatkaa.

Marco, Livia ja Filippo vuoden vaihtuessa
Giampaolo ja Filippo avaamassa pulloa.. Versio 1. todelliset tapahtumat

G. & F. avaamassa pulloa, versio 2: poseeraus



Buon Anno 2011 a tutti!! 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...